maanantai 5. toukokuuta 2008

Kynsilakkaa ja haalareita

Olen huomannut hamstraavani talvisin tummia huppareita ja perusteeppareita, olen sortunut myös ajatteluun "Ihan sama mitä mulla on tänään päällä." lähes joka päivä! Kevään tullen olen huomannut muutoksen, herään aina keväisin pitkästä talviunesta ja näen vaatekaappini sisällön kirkkain silmin. Tarvitsen värikkäitä vaatteita kuin *joku naseva vertauskuva*. Huomasin myös muutama päivä sitten kynsilakkavarastoni viimeisenkin pullon ehtyneen ja kävin kaupassa ostamassa kevään ensimmäisen kynsilakan. Väri tuntui aluksi ihan järkyttävältä kynsissä lakattoman talven jälkeen, mutta nyt kun olen tottunut siihen, täytyy sanoa ONPAS IHANA.
Omissa kynsissäni lakka toimii mielestäni paremmin kuin lakattomuus, kynteni ovat epätasaiset, eikä kiiltokaan ole pahitteeksi!
Tietääkö kukaan mistä kynnen epätasaisuus johtuu? Onko se kenties joku vitamiininpuutos tms?



En varmasti koskaan lakkaa ihailemasta persoonallisia vanhoja ihmisiä, jotka tuntevat oman arvonsa ja kulkevat varmoin askelin, ryhdikkäästi.
Oletko koskaan nähnyt VAU MITKÄ VAATTEET-ihmistä? Yksi syy miksi pidän matkustelusta, ovat ihmiset jotka jäävät mieleen matkoilta. Sain napattua muuten tylsään kuvaan hyvin persoonallisen naisihmisen Lontoon kadulta muutama vuosi sitten. Mielestäni vaalea eläinaiheinen haalari pukee häntä hyvin, samaa sävyä olevat kengät, sekä kiiltelevät aurinkolasit ovat täydellinen valinta. En pidä asusta sillä tavoin, että voisin itse käyttää sitä, mutta tälle vanhalle naiselle se sopii mielestäni erittäin hyvin. Tämä oli todella mieleenpainuva ilmestys, sillä Suomessa en ole törmännyt samantyyppiseen asukokonaisuuteen minkään ikäisellä henkilöllä.


Pidätkö sinä tästä, onko asu mielestäsi persoonallinen vai tunnetko myötähäpeää kuvan naista kohtaan? Sopisiko haalari kenties nuoremmalle tai kuuluisiko sen ehkäpä olla lattiarättinä?




Ei kommentteja: